Espanja / San Javier

Lähetysnäkynä Miikalla perheineen on mennä saavuttamattomien kansanryhmien pariin. Saavuttamattomat tarkoittaa kansanryhmiä, joitten keskellä ei ole kansallista seurakuntaa jolla olisi resurssit tavoittaa evankeliumilla oman kansanryhmänsä jäsenet. Tällaiset kansanryhmät tarvitsevat ulkopuolelta tulevia lähetystyöntekijöitä jotka kertovat evankeliumin ja auttavat alkuun niin, että paikkakunnalle voi syntyä seurakunta jonka kautta evankeliumi tulee julistetuksi kaikille luoduille.

San Javier  on kaupunki jossa Huotarit asuvat. Tuon kaupungin seurakunta koostuu pääosin maahanmuuttajista ja sieltä käsin Huotarit vievät evankeliumin alueen kantaväestön pariin.

Todellisuus Jeesuksesta on hyvin harvalle espanjalaiselle selvää ja tuttua. Heille Miika haluaa viedä ilosanoman Jeesuksesta. Lisäksi Espanjaan on tullut maahanmuuttajina mm mooreja (Marokon eteläpuolella asuva kansanryhmä)  turkkilaisia ja kurdeja, joitten keskuudesta ei käytännössä löydy ainuttakaan Jeesukseen uskovaa.

Työ San Javierissa on ensisijaisesti nostaa paikallista paimenuutta sekä seurakuntien istuttaminen lähiympäristöön yhteistyössa jo tuolla työskentelevien Tommi ja Helena Pesosen kanssa.

Miika ja Tuija Huotari sekä lapset Hilla, Helmi ja Tilda

Janne ja paikallisia lapsia jossain työalueella